Vuoden kalkkunatuottajiksi on valittu Ulla ja Kari Vaismaa Tulosta Sähköposti

Kalkkuna-ala on perinteisesti palkinnut ansioituneen kalkkunankasvattajan vuoden tuottajana.

Tänä vuonna palkittavat yrittäjät Ulla ja Kari Vaismaa ovat tehneet pitkäjänteistä työtä kalkkunan hyvinvoinnin eteen. Lintujen hoidossa näkyy koko perheen intohimo kalkkunatuotantoa kohtaan. 

Vaismaat ovat kasvattaneet kalkkunoita vuodesta 2000 lähtien. Nyt kasvamassa onkin jo tilan 39:s kalkkunaparvi. Vaismaat kasvattavat kalkkunoita Isossakyrössä Pohjanmaalla. Tilalla on kasvatuspaikkoja 6 400 kalkkunalle.

Vuoden kalkkunatuottajan valitsevat Suomen Siipikarjaliitto ry ja Länsi-Kalkkuna Oy.

 

Lehdistötiedote

 

VIIKOLLA 44 VIETETÄÄN KALKKUNAVIIKKOA

 

Lokakuun lopussa, viikolla 44 vietetään perinteisesti kalkkunaviikkoa.

Kalkkunaviikolla pyrimme tuomaan kalkkunaa tunnetuksi kuluttajille.

Seuraa Maukasta ruokaa -reseptisivua. Uusi kalkkunaruokaresepti julkaistaan joka päivä!

 

TULE TAPAAMAAN KALKKUNOITA ELMA-MESSUILLE

 

Helsingin Messukeskuksessa 11.-13.11.2016 on mahdollisuus nähdä eläviä kalkkunoita ja kuulla niiden elämästä ja tavoista.

Kalkkunat löydät Länsi-Kalkkunan osastolta (3a4) eläinhallista.

ELMA maaseutumessut esittelee suomalaisen maaseudun tuotteita ja palveluita: elintarvikkeita, maaseudun kehittämistä, maaseutumatkailua, maallemuuttoasioita sekä kotieläimiä ja niiden hoitoa. ELMAssa löydät tuttuun tapamaan kymmeniä eri eläinlajeja. Eläinhallin asukkeina on mm. lehmiä, vasikoita, laamoja, alpakoita, possuja, koiria, hevosia, poneja, lampaita, vuohia, kalkkunoista, kanoja jne. Eläimet myös esiintyvät Eläinareenalla päivittäin.

Lue lisää:  Messulehdestä ja ELMA-messut

 

 

KALKKUNOIDEN LAIDUNTAMINEN SUOMEN OLOSUHTEISSA

 

Kotimaisten kalkkunatuottajien kilpailukyvyn parantaminen arvontuottoa lisäämällä -hankkeessa (Satafood Kehittämiyhdistys ryselvitettiin vuoden 2014 aikana millaisia eri tuotantomalliratkaisuja on olemassa ja miten ne toimisivat Suomen olosuhteissa.

Luomukalkkunan tuotantoketjun toiminnan käynnistäminen -hankkeessa oli jo aikaisemmin kokeiltu kalkkunoiden laiduntamista, ja näiden kokemusten pohjalta valmistuikin ohjeet kalkkunoiden laiduntamiseen Suomen olosuhteissa Ohjeita kalkkunoiden laidunkasvatukseen.

Kalkkunoiden laiduntaminen

Share/Save/Bookmark